Kotona jälleen

Tämä viikonloppu meni vähäunisesti, mutta erittäin mukavasti Ruokolahdella kouluttamassa Etelä-Karjalan toivoja eli tuoreita ja innokkaita partiojohtajia. Ohjelmassa oli muun muassa ensiapurastilla värjöttelyä hypotermiapotilaana, kurssilaisten rakovalkean ja pressulaavujen valmistuksen seuraamista sekä muukalaislegioonaan lähdöllä uhkailevan lippukunnan sihteerin rooliin eläytymistä. Harjoittelin jälleen myös olemattomia tarjoilijan taitojani B-P:n ja Olaven isännöimillä illallisilla. Hihat soppaantui, mutta vakavammilta onnettomuuksilta vältyttiin.

Paikkana oli jälleen kerran kurssitarkoitukseen mainiosti sopiva Retsola. Paikallinen lippukunta on ostanut ja kunnostanut entisen kyläkoulun leirikeskukseksi, jota se vuokraa edulliseen hintaan muun muassa piirin partiolaisille.

Mitään kurssin ulkopuolisia rästihommia en saanut tehtyä, vaikka mukana oli niin latinan käännöstehtävä, opiskelijapartion tilipaperit, kuin keskeneräinen sukkakin. Mutta ei se mitään, ei kaikkee voi pystyy :) Luntakin saatiin maahan ihan mukavasti, kuten kuvista kenties näkee..

Paluumatkalla sain verenpaineitani nostatettua, kun viimeisen tunnin vieressäni (siis miun paikalla) istui poika, joka leperteli koko matkan tyttöystävänsä kanssa.. "Mulla on niin ikävä sua.. ihan liian ikävä.. ens viikonloppuna taas nähdään.." Jos toinen puoli keskustelusta oli lepertelyä, toinen oli puhetta ruuasta.. Pihviä, wilhelmiä, kebabia, kevytmakkaraa (joka on kuulemma pahaa), pizza rax.. Juttu vain jatkui, jatkui, jatkui.. "No sit mä sidon sut sänkyyn" :O Ei tällanen konservatiivinen vanhapiika kestä tollasia keskusteluja. Loppujen lopuksi, tunnin lepertelyn jälkeen päädyttiin jo puhumaan kihlojen ostosta.. Jösses.

Ehkä pitäis alkaa suvaitsevaisemmaks tai ainakin ottaa vähän rauhallisemmin tällaiset tilanteet.. Julkisen lepertelyn lisäksi sykettäni nostaa nimittäin usein maleksiminen, tien väärällä puolella kävely/maleksiminen sekä aloitekyvyttömyys. Varsinkin Tampereen keskustassa päädyn usein repimään hiuksiani, kun ihmiset raahustavat koko jalkakäytävän levyisenä rintamana hitaammin kuin tervassa dipatut kilpikonnat.

Perjantai-iltana mieleeni tuli myös, että voisin ottaa valokuvausoppitunteja joltain alaan perehtyneeltä ystävältäni. Tässä yökuvauksen taidonnäytteeni :P Oliskohan syytä vähän opetella?